top of page

Huippu-urheilun vaikutukset väestön fyysiseen aktiivisuuteen

Turun sanomissa julkaistiin 5.9. Ilkka Heinosen puheenvuoro -kirjoitus (linkki) liikunnan ja urheilun yhteiskunnallisista perusteluista. Tässä kirjoituksessa Heinonen nosti esille kuinka suuret urheilutapahtumat, kilpa- ja huippu-urheilumenestys sekä urheilijoiden esikuvavaikutus vaikuttavat tai oikeammin sanottuna eivät vaikuta väestön liikuntatottumuksiin ja liikunta-aktiivisuuteen.

Tämän uutisen innoittamana päätin perehtyä aiheen tutkimukseen tarkemmin ja tässä koottuna tietoa siitä sekä omista ajatuksista aiheeseen liittyen.

Monesti kilpa- ja huippu-urheilun tukemista perustellaan edellä luetelluilla asioilla ja näin luodaan osa huippu-urheilun tukemisen yhteiskunnallisesta perustasta. Olisi hienoa, jos asia olisi näin. Tässä vain on se ongelma, että tutkimustulokset puhuvat aivan päinvastaista tai vähintäänkään eivät pysty osoittamaan asiaa todeksi.


Aiheesta puhuttaessa ja tutkimuksia googlaillessa törmää useasti kolmeen englannin kieliseen termiin: "virtuous cycle of sports" tai "double pyramid theory of sport" ja "trickle-down effect".


Kahdella ensimmäisellä termillä tarkoitetaan positiivista kehää, jonka ajatellaan syntyvän seuraavasti:


huippu-urheilu menestys -> ihmiset innostuvat liikkumaan -> luodaan suurempi "urheilijapooli", josta saadaan enemmän huippu-urheilijoita -> jatkossa menestytään enemmän jne. ja positiivinen kehä on valmis.


Toinen variantti kehästä on seuraavanlainen:


Tuetaan kilpa- ja huippu-urheilua rahallisesti -> saadaan luotua suuria urheilukilpailuja / huippu-urheilu menestystä -> innostetaan ihmisiä liikkumaan ja näin ollen väestöstä tulee terveempi -> terveydenhuollon kustannukset pienenevät -> rahaa säästyy, joka tarkoittaa, että voidaan tukea kilpa- ja huippu-urheilua enemmän, joka synnyttää enemmän säästöjä jne. ja kehä on valmis.


"Trickle-down effect" puolestaan tarkoittaa ns. valumavaikutusta eli että huippu-urheilu menestys "valuu" alaspäin ja inspiroi ihmisiä liikkumaan enemmän.


Eli molemmissa termeissä on kyse samasta: huippu-urheilumenestys lisää väestön liikuntaa, tai siis näin nämä "teoriat" olettavat. Mitä sanoo tutkimus?


Lion ja kumppanit (2022) osoittivat tutkimuksissaan, että urheilumenestys, huippu-urheilijoiden esikuvavaikutus tai urheilukilpailuiden ja -tapahtumien järjestäminen eivät lisää väestön fyysistä aktiivisuutta tai liikuntaan osallistumista. Tässä tapauksessa kyseessä ei ollut yksittäinen tutkimus vaan useat tutkimustulokset yhteen tiivistävä kirjallisuuskatsaus (Systematic Review). Katsausta varten analysoitiin 12 563 tutkimusartikkelia, joista katsaukseen valittiin kriteerien mukaisesti 36 tutkimusta tarkempaan analyysiin.


Katsauksen tutkimuksista todettakoon, että katsauksessa useimman (23/36) tutkimuksen datan (kerätty tieto) luotettavuus arvioitiin heikoksi tai tyydyttäväksi. Tämä johtui lähinnä seuraavista tekijöistä:

  • vertailutietojen puutteesta

  • tulosten luotettavuudesta (liikunta-aktiivisuutta arvioitiin kyselyillä)

  • rajallisista tilastollisista analyyseistä

  • tutkimusten tulosten puutteellisesta kriittisestä tarkastelusta

Lisäksi tutkijat toteavat, että kyseisten tutkimusten kohdejoukkona on pääasiassa iso-britannialaiset, australialaiset ja kanadalaiset, joten kaikki tutkimuksen tulokset eivät välttämättä sovellu sovellettavaksi muihin maihin. Toki omana huomionani todettakoon, että jokainen näistä maista on enemmän tai vähemmän Suomen kaltainen kehittynyt länsimaa, joten uskallan väittää tämän tuloksen pätevän hyvin myös Suomessa.


Tutkijat myös toteavat, että väestön liikuntamäärää arvioitaessa tulee olla tarkkana mitä ja miten mitataan. Muutamissa (Kokolakakis yms. 2019, Milton yms. 2019 & Kokolakakis 2020) tarkastelluista tutkimuksista Iso-Britannian väestön liikuntamäärän havaittiin nousseen Lontoon Olympialaisten jälkeen. Näin teoriassa kävikin, sillä tarkastelussa oli liikunnan absoluuttisen harrastamisen määrä eli väkilukuun suhteutettu määrä. Milton (2019) kumppaneineen kuitenkin osoitti väestöön suhteutetun liikunnan määrän pysyneen tasaisena (36.6% vuosina 2007/2008, 36.9% vuosina 2011/2012 ja 36.1% vuosina

2015–2016). Absoluuttisen määrän nousun todettiinkin johtuneen Ison-Britannian yleisestä väestön kasvusta.


Toisaalta tutkimuksissa havaittiin mielenkiintoinen poikkeus, kun tarkasteltiin eri kilpaurheilutapahtumia. Kolme tutkimusta osoittivat positiivisen yhteyden FIFA World Cup menestyksen ja urheiluseurojen jäsenyyksien välillä (Ishigami 2019, Frawley 2015 & Frick 2016). Toki tutkijat toteavat, että ei ole selvää olisiko seurojen harrastajamäärät kasvaneet myös ilman menestystä. Lisäksi omana huomionani sanottakoon, että urheiluseuran jäsenyyshän ei sinällään vielä kerro liikunnan harrastamisesta.


"Hieman" epätieteellisemmin, muistan jostain lähteestä joskus lukeneeni (valitettavasti en enää löytänyt sitä tähän), että joissain tapauksissa urheilumenestys saattaa saada aikaan väliaikaisen "hurmoksen", jonka seurauksena useammat lapset ja nuoret innostuvat kyseisestä lajista ja harrastajamäärät nousevat hetkellisesti. Tarkastellessa asiaa kuitenkin pidemmältä aikaväliltä huomataan, että seuraavina vuosina uusia harrastajia tulee aiempaa vähemmän ja harrastajia putoaa pois, jonka johdosta muutaman vuoden kuluttua ollaan samassa tilanteessa kuin oltaisiin "normaalisti" ilman menestystä. Eli lapset joka tapauksessa löytävät lajin tai eivät ja innostuvat pysymään siinä tai eivät riippumatta miten lajissa menestytään. Alla sama vielä kuviona kuvitteellisilla luvuilla esitettynä. Vasemmassa pystypalkissa kuvitteellinen harrastajamäärän lisääntyminen, vaaka-akselilla aika.



Onko urheilumenestyksestä, esikuvista tai suurista urheilutapahtumista sitten mitään hyötyä? Kyllä on:

- huippu-urheilu on viihdettä

- se yhdistää kannattajia ja kansoja

- siitä on hyötyä urheilijoille itselleen

- sillä voi olla psyko-sosiaalisia, taloudellisia ja/tai diplomaattisia vaikutuksia jne.


"Olympic Games have not improved population-wide physical activity but might be an important missed public health opportunity. Such a legacy will require strategic planning and partnerships across the International Olympic Committee and the Olympic, sport, and public health agencies and a thorough evaluation framework implemented throughout the pre-Olympic Games and post-Olympic Games period in the host country." (Bauman et al, 2022.)

Kilpa- ja huippu-urheilulla on monia merkityksiä, vaikutuksia ja rooleja yhteiskunnassa. Valitettavasti väestöä sillä vaan ei saada liikkumaan. Väestöä ei saada liikkumaan millään muullakaan yksittäisellä "taikakeinolla", muuten sellainen olisi varmasti jo keksitty. Tähän työhön vaaditaan kunnollista strategiaa ja poikkihallinnollista työtä eri aloilla, niin lasten kasvatuksessa, liikunta-alalla, terveydenhuollossa kuin rakennusalalla, kaupunkisuunnittelussa ja politiikassa sekä monella muulla alalla.



Toivotko lisää tutkimusten läpikäymistä ajankohtaisista aiheista?

  • KYLLÄ

  • EI


Lähteet:

Lion, A., Vuillemin, A., Léon, F., Delagardelle, C. & van Hoye, A (2022). Effect of Elite Sport on Physical Activity Practice in the General Population: A Systematic Review. J Phys Act Health. 2022 Dec 13;20(1):77-93.


Grix, J. & Carmichael, F (2012). Why do governments invest in elite sport? A polemic, International Journal of Sport Policy and Politics,4:1,73-90


Dennis, M. & Grix, J. (2012). The ‘Flipside’ of the Sports ‘Miracle’: Declining Mass Sport Provision. In: Sport under Communism. Global Culture and Sport. Palgrave Macmillan, London.


Bauman A, Kamada M, Reis R, et al (2021). An evidence-based assessment

of the impact of the Olympic games on population levels of physical

activity. Lancet. 2021;398(10298):456–464.


Kokolakakis T, Lera-Lo´pez F & Ramchandani G (2019). Did London 2012

deliver a sports participation legacy? Sport Manag Rev. 2019;

22(2):276–287


Milton K, Cavill N & Bauman A (2019). Intersectoral partnership: a potential

legacy success of the London 2012 Olympic and Paralympic games.

Int J Sport Policy Polit. 2019;11(1):97–102


Kokolakakis T & Lera-Lopez F (2020). Sport promotion through sport mega￾events. An analysis for types of Olympic sports in London 2012.

Int J Environ Res Public Health. 2020;17(17):1–17.


Ishigami H (2019). Estimating the impact of the 2011 FIFA Women’s World

Cup on Japanese adolescent girls: a causal analysis of sports role

models. Int J Sport Policy Polit. 2019;11(3):503–519


Frawley S & Van den Hoven P. (2015) Football participation legacy and

Australia’s qualification for the 2006 Football World Cup. Soccer

Soc. 2015;16(4):482–492


Frick B & Wicker P (2016). The trickle-down effect: how elite sporting success

affects amateur participation in German football. Appl Econ Lett.

2016;23(4):259–263

27 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page